Hyvinkään keskustan Red Carpet Areenan suunnittelu etenee

 

Rentto Oy suunnittelee Hyvinkään keskustaan uutta urheilun ja kulttuurin kohtaamispaikkaa, Red Carpet Areenaa, jonka katon alle mahtuu puitteet koululiikunnalle ja muille urheiluharrastuksille sekä konserteille, messuille ja muille Hyvinkään vetovoimaa lisääville tapahtumille.

Vuokralaiset mukaan Red Carpet Areenan suunnitteluun

Red Carpet Areenan suunnittelu etenee Hyvinkään kaupungin ja Rentto Oy:n sopimuksessa määritetyn aikataulun puitteissa. Suunnitteluun ollaan otettu mukaan myös tulevia vuokralaisia, joiden kanssa ollaan kartoitettu tarkemmin tiloihin liittyviä tarpeita.  

 

"Sopimuksen mukaisesti tavoite on jättää rakennuslupahakemus kesällä ja siinä aikataulussa edetään", toteaa Rentto Oy:n kiinteistöjohtaja Mika Nurminen.

 

red carpet areena yö

Neuvottelut ja suunnitelmat etenevät eri tahojen kanssa

Myös Red Carpet Areena -hankkeeseen liittyvät rahoitusneuvottelut etenevät aikataulun mukaisesti.

 

"Olemme myös aloittaneet areenan käytännön pyörittämisestä vastaavan operaattoriyhtiön vastuuhenkilöiden rekrytoinnin. Tavoitteena olisi palkata operaattoriyhtiön vetäjä niin, että hän voisi osallistua areenan toteutussuunnitteluun", Nurminen mainitsee.

 

Rentto suunnittelee myös toivottavansa myös Areenan tulevat käyttäjät tervetulleeksi mukaan hankeen kehittämiseen:

 

"Ajatuksissa on järjestää yleisötilaisuuksia eri käyttäjäryhmille. Näiden tilaisuuksien tarkoituksena on esitellä hanketta käyttäjille ja kuulla palautetta, jota voimme hyödyntää suunnitteluvaiheessa. Toivottavasti ihmiset innostuvat tulemaan mukaan ja saamme hyviä ideoita toteutukseen! Tilaisuudet ajoittuvat todennäköisesti toukokuulle", Nurminen kertoo.

 

Lue lisää monitoimiareenasta: rentto.fi/onnikortteli 

 

Kuvat: ARCO Architecture Company