|
Kulunut vuosi on ollut Renttolla täynnä kohtaamisia ja yhteistyötä asiakkaidemme kanssa. Lämmin kiitos luottamuksesta ja siitä, että olemme saaneet olla mukana tukemassa arkeanne toimivien toimitilojen kautta.
Vuonna 2024 olemme keskittyneet erityisesti arjen ennakoitavuuteen ja palvelun mutkattomuuteen. Pienet asiat, jotka toimivat huomaamatta, tekevät lopulta suurimman eron.
Palvelu toimii myös pyhien aikaan
Rentton tiimi rauhoittuu pian joulun viettoon, mutta olemme pyhien ympärillä tavoitettavissa normaalisti. Tarvittaessa palvelupyynnön voi jättää verkkosivujemme kautta milloin tahansa. Palvelu on käytössä vuoden jokaisena päivänä. |
![]() |
Hyvän tekeminen jatkuu myös tänä jouluna
Perinteisten joululahjojen sijaan olemme tehneet tänäkin vuonna lahjoituksen Hope ry:lle. Lahjoitus kohdistuu Hyvinkään alueen vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseen. Haluamme olla mukana mahdollistamassa arkea, jossa jokaisella lapsella on tilaa harrastaa ja kuulua joukkoon. |
Rentton joulutortturaati paljastaa tämän hetken suosikit
Joulun alla pysähdyimme hetkeksi kevyemmän, mutta tärkeän kysymyksen äärelle. Mikä on paras joulutortun täyte?
Ehdottomaksi suosikiksi valikoitui klassikko luumumarmeladi Mikan, Merjan, Johanneksen, Eilan, Jarkon ja Maxin äänillä. Eevan ja Vesan suosikki on omena-kanelimarmeladi. Pekan lempitäyte taas on uusi päärynä-suolainen kinuskimarmeladi. Artolle maistuu kaikki muut, mutta vihreät kuulat -marmeladista hän pysyttelee erossa.
|
Tunnelmallista joulua jamenestyksekästä uutta vuotta!
Jouluisin terveisin, Rentton tiimi |
