Hyvinkäälle uusi urheilun ja kulttuurin sydän – Red Carpet Areena -hanke nytkähti eteenpäin

 

Hyvinkääläiset saavat vielä hetken odottaa uuden urheilun ja kulttuurin keskuksen lopullista rakennuspäätöstä, mutta se nytkähti kohti lopullista toteutusta kun Hyvinkään kaupunginvaltuusto päätti maanantain kokouksessa hyväksyä Areena yhtiön ja kaupungin välisen sopimuksen. Tulevan Areenan palvelut toisivat kaupunkiin paljon uutta koettavaa. Rentto Oy:n rakennuttaman Red Carpet Areenan sijainti rautatieaseman läheisyydessä houkuttelee ihmisiä Hyvinkäälle kauempaakin!

Hyvinkää panostaa elinkeinoelämän kukoistukseen – Red Carpet Areena -hankkeen hyväksyminen tuo toteutuessaan uutta sykettä kaupunkikuvaan

Tehty päätös osoittaa, että Hyvinkää panostaa kaupungin vetovoiman kasvuun. Uusi Red Carpet Areena tulee olemaan merkittävä seuraava askel modernien hyvinkääläisten maamerkkien jatkumossa, joista esimerkiksi Willa tunnetaan hyvin ympäri Suomen. Satsaus vastaa myös Hyvinkään strategian eli Pelikirjan tavoitteita.

 

Hankkeen yksi tavoitteista on luoda kaupunkilaisille paikka, jossa voi harrastaa, ruokailla, nauttia kulttuurista ja muista palveluista tai vaan viettää aikaa.

 

”Me Renttolla olemme luonnollisesti iloisia päätöksestä ja on hienoa päästä tositoimiin kehittämään Hyvinkäätä omalta osaltamme. Nyt on meidän aika hoitaa oma osuutemme tavoitteen toteuttamiseksi. Uusi Areena mahdollistaisi kaupungin ja sen palvelujen kehittämistä monella rintamalla niin kaikkien kaupunkilaisten arjen päivätoiminnan ja liikunnan saralla kuin myös huippu-urheilun ja erilaisten tapahtumienkin saralla”, kertoo Mika Nurminen, Rentto Oy:n kiinteistöjohtaja.

 

Hyvinkään keskustaan huippupuitteet harrastamiselle ja urheilulle

Red Carpet Areena tulisi tarjoamaan uuden mahdollisuuden urheilumenestykselle kansallisella tasolla ja joidenkin osalta jopa kansainväliselle tasolle. Hyvinkäällä on jo useita huipulla olevia yksilöurheilijoita ja seuroja ja menestyksen tueksi halutaan luoda huippuolosuhteet.

 

Rentto myös haluaa kehittää yhdessä kaupungin eri toimijoiden kanssa kestävää tukimallia, jossa Areenan käyttäjiä voidaan tukea harrastuksissaan monipuolisesti. Esimerkiksi kaupungin kanssa on tehty sopimus, johon on kirjattu, että seuroilla on mahdollisuus järjestää tapahtumissaan perinteistä kanttiinimyyntiä huolimatta Areenan omasta kahvila-ravintola toiminnasta.

Kulttuurielämän keskus – Areena tarjoaisi puitteet kaikenlaisille tapahtumille

”Hyvinkääläiselle elinkeinoelämälle Areena tarjoaisi jatkossa mahdollisuuden järjestää omassa kotikaupungissa kaikenlaisia tapahtumia niin omalle henkilöstölle kuin asiakkaillekin. Koska tila ei ihan heti lopu kesken, Areena tarjoaisi puitteet myös esimerkiksi konserteille, messuille, kulttuuri-ilmiöille tai yhteistyössä järjestettäville tapahtumille, joita Hyvinkäällä toivoisimme näkevämme jatkossa enemmänkin!” hehkuttaa Nurminen.

 

Hyvinkää on huimaa vauhtia kehittyvä tapahtumakaupunki. Ulkoilmatapahtumia alkaa jo löytyä monipuolisesti, kuten Red Carpet -festari ja Rockfest osoittavat. Areenan myötä hyvinkääläiset ja Hyvinkään vieraat pääsevät nauttimaan yhä enemmän myös tapahtumista, joita eivät arvaamattomat säät, pakkaset tai pimeys hetkauta.

 

Tutustu Red Carpet Areena -hankkeeseen ja sen yhteyteen suunniteltuun Onnikortteliin: onnikortteli.fi

Red Carpet Arena etelä