Eloa vapaisiin kohteisiin virtuaalistailauksilla

 

Tyhjillään olevista toimitiloista voi olla vaikeaa hahmottaa tilan potentiaali pelkkien kuvien avulla. Jotta asiakkaan olisi helpompaa kuvitella, kuinka hänen liiketoimintansa ja henkilöstönsä sijoittuu tiloihin, päätimme alkaa sisustamaan kohteitamme virtuaalisesti. Annoimme vapaat kädet InSite Finlandin suunnittelijoille herättää vapaana olevat kohteemme uuteen loistoon virtuaalisesti.

 

apteekkitalo rentto virtuaalistailaus

Katutason liiketila, Apteekkitalo, Järvenpää

 

tähtäinkuja aviapolis rentto virtuaalistailaus

Loungetila, Tähtäinkuja 9, Vantaa

 

 

Kohteita virtuaalistailataan yksitellen – ensimmäinen stailattu kohde oli Vantaan Aviapoliksessa sijaitseva tila, joka soveltuu hyvin esimerkiksi logistiikka-, toimisto- ja showroom-tarpeisiin. Seuraavaksi stailattiin Järvenpään Apteekkitalo, josta löytyy monta erikokoista tilaa monipuolisiin tarpeisiin, esimerkiksi toimistotiloiksi ja katutason liiketilaksi. Tilat on eritelty omiksi kokonaisuuksiksi, mutta esimerkiksi Apteekkitalon 108 ja 149 neliön tilat on yhdistettävissä.

 

Sisustussuunnitelmat on tehty pitäen silmällä viihtyvyys, ergonomia ja ihmisten mahdollisuudet tehdä töitä eri ympäristöissä – avokonttoreissa, äänieristetyissä minineukkareissa, lounge-tiloissa, kokoushuoneissa ja yhteisissä ruokailutiloissa. Tiloissa voi liikkua nuolten ja valikoiden avulla sujuvasti. Tilan 360°-kuvaus mahdollistaa sen, että tilasta kiinnostunut voi katsella tilassa ympärilleen ikään kuin olisi itse paikan päällä. 

 

Kohteet kuvattiin myös yläilmoista dronen avulla, jotta kohteen sijainnnista ja mittakaavasta saa paremman tuntuman.

 

ilmakuva aviapolis rentto tähtäinkujaTähtäinkuja 9, Vantaa

 

ilmakuva järvenpää rentto apteekkitaloApteekkitalo, Järvenpää

 

Tervetuloa tutustumaan tiloihimme virtuaalisesti ja myös paikan päälle – kohteet esittelee ja vuokraa:

Eeva Vanhatalo

eeva.vanhatalo@rentto.fi

040 7070 868

 

Lisätietoja: 

Apteekkitalo, Järvenpää

Tähtäinkuja 9, Vantaa